Omenapiirakkajäätelö

Jos haluaisit tehdä jäätelöä itse, muttet omista konetta, kokeilepa tätä Pirkan ohjetta. Itse tein sen tällä kertaa vähän mukaillen, ja korvasin sulatejuuston vaniljatuorejuustolla. (Sulatejuustoversio on mielestäni ihan yhtä hyvää.)

AINEKSET

3 (n. 600 g) omenaa
2 rkl vettä
1 dl fariinisokeria
3 rkl sitruunan mehua
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
100 g vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai Vanilja rahkavalmiste)
6-8 digestivekeksiä

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi. Keitä vesitilkassa fariinisokerin kanssa noin 25 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät. Mausta sitruunan mehulla. Soseuta ja jäähdytä.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Erottele kananmunista valkuaiset ja vatkaa sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja tuorejuusto sekaisin. Sekoita vaahdot varovasti keskenään isossa kulhossa. Murenna keksit muutaman sentin paloiksi ja kääntele vaahdon joukkoon.

Kaada vaahto pakastamista kestävään matalaan kakkuvuokaan. Nostele omenasosenokareita vaahdon pinnalle ja sekoita varovasti vaahdon joukkoon, jotta jäätelöön jäisi omenajuovia. Peitä kakkuvuoka foliolla ja pakasta ainakin seuraavaan päivään. Ota jäätelö sulamaan noin tunti ennen tarjoilua.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s