Avomiehen synttäripirskeisiin tein myös näitä hyväksi havaittuja sarvia. Tämän, alunperin kotsan kirjasta olevan ohjeen, olen löytänyt Herkkukirpun blogista.
Kaikki syötiin illan aikana, joten ilmeisesti olivat hyviä vieraidenkin mielestä. :)
AINEKSET
(ohje on puolitoistakertainen, eli 24 kpl)
3 dl juustoraastetta
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
¾ tl suolaa
200 g kermaviiliä + 1 dl piimää (tai 1½ prk kermaviiliä tai 2½ dl piimää)
¾ dl öljyä
Täyte
juustoraastetta
kinkkusuikaleita
voiteluun kananmunaa
pinnalle sesamin- ja unikonsiemeniä
Sekoita kuivat aineet, juustoraaste mukaan lukien, keskenään. Lisää kermaviili, piimä ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä ohuiksi pyöreiksi levyiksi. Leikkaa kukin levy kahdeksaan lohkoon esim. pizzaleikkurilla. Laita lohkojen leveämpiin päihin hieman täytettä (itse laitoin 50-50 pelkkää juustoa ja juusto-kinkkua) ja rullaa sarviksi. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle siemeniä (juustoisissa sesamin- ja kinkkuisissa unikonsiemeniä). Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia ja herkuttele!