Minulla on ollut tapana säästää Yhteishyvän Ruokamaailma -liitteet, mikäli niissä on kokeilemisen arvoisilta kuulostavia reseptejä. Käytännössä turvaudun kuitenkin useimmiten tuttuihin ja turvallisiin ohjeisiin, joten käyttämättömiksi jääneitä liitteitä löytyy aikamoinen nippu..
Tänään tapahtui kuitenkin pieni ihme, sillä hyödynsin parin vuoden takaista Ruokamaailmaa (nro 11/09) ja tein jälkiruoaksi kreikkalaista riisivanukasta. Todella makeaa, mutta kuitenkin niin hyvää että tulee varmaan tehtyä toistekin.
AINEKSET
4 annosta
1½ dl puuroriisiä
1 dl vettä
5 dl maitoa
1 kanelitanko
¾ dl sokeria
1 kananmuna
1 dl turkkilaista jogurttia
Pinnalle
kanelia
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää joukkoon riisi. Anna kiehua, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää kattilaan maito, kanelitanko ja sokeri. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 25 minuuttia, kunnes riisi on pehmeää. (Lisää tarvittaessa joukkoon vettä.) Ota liedeltä ja sekoita joukkoon kananmuna. Anna jäähtyä 10 minuuttia, nouki kanelitanko pois ja sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti. Annostele vanukas kulhoihin ja ripottele pinnalle kanelia.