Tämä ohje on peräisin kirjasta Uudet suklaaherkut. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin pohjaan mantelimassaa, mutta itseäni houkutteli enemmän keksipohja. Lisäksi puolitin annoksen ja tein tortun kahteen pikkuruiseen irtopohjaiseen vuokaan. Suluissa ohje siten miten itse tein.
AINEKSET
Pohja
1 rkl kaakaojauhetta (100 g keksejä oman maun mukaan)
300 g mantelimassaa (50 g voita tai leivontamargariinia)
Pannacottatäyte
4 (2) liivatelehteä
175 g (87 g) maitosuklaata
4½ dl (2¼ dl) kuohukermaa
½ dl (¼ dl) sokeria
½ dl (¼ dl) vahvaa kahvia
Koristeluun
esim. suklaapuikkoja, mansikoita ja syötäviä kukkia, kuten orvokkeja
(sulaa maitosuklaata ja marsipaanikukkasia)
Vuoraa pyöreä, halkaisijaltaan noin 22 cm:n irtopohjainen vuoka usealla kerroksella tuorekelmua. Tee vuoraus huolellisesti ja tiiviisti, ettei pannacottatäyte valu pois. (Vuoraa kaksi, halkaisijaltaan 12 cm:n irtopohjaista vuokaa kelmulla.)
Sekoita kaakaojauhe hyvin mantelimassaan ja raasta massa sen jälkeen karkeaksi raasteeksi. Painele mantelimassa ohueksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Kasta sormia veteen, jolloin mantelimassa ei tartu kiinni yhtä paljon. (Murskaa keksit hienoksi esim. kaulimella ja sulata rasva, sekoita yhteen. Jaa seos kahteen osaan ja painele tiiviisti vuokien pohjalle.)
Täytä kulho kylmällä vedellä ja laita liivatteet siihen likoamaan. Hienonna maitosuklaa karkeaksi rouheeksi ja kaada toiseen kulhoon. Kiehauta kuohukerma sokerin kanssa kattilassa ja kaada pieni tilkka kuumaa kermaa kulhossa olevan suklaarouheen päälle. Sekoita, kunnes suklaa sulaa. Ravista vesi hyvin pois liivatteista ja sekoita ne suklaan joukkoon lopun kuuman kerman kanssa. Sekoita ja lisää kahvi. (Itse liuotin liivatteet kermaan ja kaadoin sitten suklaan joukkoon yhdessä kahvin kanssa.) Kaada kermaseos vuokaan(vuokiin) ja jätä kylmään jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi.
Irrota vuoan(vuokien) reuna(t) ja leikkaa kelmua pois niin paljon kuin voit. (Näin pienistä koko kelmun saa näppärästi pois.) Koristele haluamallasi tavalla.