Pääsiäislauantain mansikkakakku

Kävimme lauantaina maukkaalla pääsiäisaterialla avomieheni äidin ja hänen miehensä luona. Minua oltiin pyydetty tuomaan jälkiruoaksi laktoositon mansikkakakku, josta riittäisi noin kymmenelle hengelle. Siispä tein työtä käskettyä.

Paistoin 3 munan vaalean sokerikakun halkaisijaltaan 18 cm:n vuoassa, eli upouudessa säädettävässä reunavuoassani. Pohjan kostutin mehulla ja väliin pistin mansikkatäytettä. Kakun reunat peitin ohuelti kermalla raappaa apuna käyttäen ja päälle pursottelin röyhelöä lehtityllalla. Keskelle vielä tuoreita mansikoita halkaistuina ja tummaa suklaata spritsattuna, valmis!

Aluksi hieman epäilin reunavuoan toimivuutta, mutta kyllä kakkumassa kuitenkin reunojen sisäpuolella suurimmaksi osaksi pysyi. Nyt en sitten taidakaan tarvita enää ainoatakaan pyöreää kakkuvuokaa, tuolla kun saa tehtyä halkaisijaltaan 18-30 cm:n ja korkeudeltaan 10 cm:n kakkuja. Hyvä ostos siis!

Ei-niin-makeat espanjalaiset mansikat hieman yrittivät pilata makunautintoa, mutta kokonaisuudessaan kuitenkin oikein hyvää kakkua. :)

Ja ei, minusta ei ole valitettavasti tullut yhtäkkiä pro-valokuvaajaa, vaan tämän postauksen kuvatukset ovat poikkeuksellisesti avomieheni ottamia (ja muokkaamia) omalla Nikon D7000:an. Minulla oli tuhat ja yksi muutakin asiaa tehtävänä tuona päivänä niin jätin kakun kuvauksen suosiolla hänen vastuulleen.

Mainokset

10 thoughts on “Pääsiäislauantain mansikkakakku

  1. Hyvin taidokkaasti tehty. Kaunis pursotus. Kiva, että mansikoille on laitettu tavallista niukemmin suklaata, eikä roiskasta vain yli pitkin ja poikin ! !

  2. Slurps, miten herkullisen näköinen kakku. Tännepäin voisi myös lähettää kakun :).
    Osaisipa itsekin tehdä hienoja kakkuja, koristuksineen kaikkineen.

  3. Kiitos vierailusta Sly:ni! Ei taitaisi kakku valitettavasti kovin tykätä postimiehen kyydistä, muuten kyllä ilomielin lähettäisin. Niinhän sitä sanotaan että harjoitus tekee mestarin, ja kyllä tässä itsekin vielä kaipaan harjoitusta. :)

  4. Voi apua kuinka kaunis kakku! =O Kurkkasin blogiisi noiden sly19-sivun virkattujen muffiinien lumossa ja hieman tarkemmin blogiasi selaillen lumouduin seuraavaksi tästä. =) En ole itse mikään virtuoosi näissä täytekakkujen koristeluissa, joten oli mukavaa lukea tuollaiset simppelit ”ohjeet/selostukset” koristelu kulusta. Ei kuulostanut ylitsepääsemättömältä. =D Ehkä tohdin tässä kesän aikana kokeilla (kotimaisilla mansikoilla ;) ). Pysyykö nuo mansikat noin pystyasennossa ihan vain toisiinsa nojaillen, vai onko noita jotenkin tuettu tai onko tuohon jokin muu yleishyvä niksi? =)

    • Voi kiitos! :) Juu siitä vaan kokeilemaan, ei ole vaikeaa. Kun laittaa mansikat tarpeeksi tiiviisti vierekkäin niin kyllä pitäisi pysyä, ei ainakaan itsellä ollut ongelmaa että olisivat meinanneet kaatuilla. :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s