Avomiehen isä täytti eilen vuosia ja pyysi yhtäkkiä josko tekisin jonkun vapaavalintaisen syntymäpäiväleivonnaisen täksi päiväksi. Yhden yön varoitusajalla on aika vaikeaa alkaa taikomaan sillä hetkellä kaapeista löytyvistä raaka-aineista mitään kovinkaan loisteliasta, mutten kuitenkaan suoraan kieltäytynytkään.
Illan mittaan mietiskelin että mitä löytyy, mitä ei ja mikä leivonnainen olisi helppo sekä nopea tehdä tänään koulun jälkeen. Kaapissa on jostain kumman syystä yleensä aina suklaata (tälläkin hetkellä valehtelematta ainakin viisi levyä), joten kirjoitin googleen ”paholaisen kakku”. Hellapoliisin sivuilta löytynyt ohje kuulosti hyvältä ja mikä parasta, siihen sain käytettyä Sly-paketista kuoriutuneita raaka-aineita. Aivan täysin en ohjetta noudattanut, joten alla siten miten itse tein.
AINEKSET
175 g leivontamargariinia
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1½ dl siirappia
60 g mantelijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 dl kaakaojauhetta
¼ tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1¾ dl maitoa
130 g suklaata rouhittuna (käytin Pandan persikkasuklaata)
Kuorrutus ja koristelu
kaakaotomusokeria
vettä
Dr. Oetker karamelli koristerakeita
Sulata margariini ja anna jäähtyä hieman. Riko kulhon pohjalle kananmunat ja vispaa niiden rakenne rikki. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun torvelliseen kakkuvuokaan.
Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin tunti, tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ja koristele halutessasi kaakaotomusokeri-vesiseoksella (olisi saanut olla itselläni paksumpaa) ja koristerakeilla.
♦ ♦ ♦
Jos ihmettelette mitä nuo kakun viereen eksyneet söpöiset minimuffinit ovat, niin ne löytyivät tänään postilaatikon pohjalta pienestä pahvilootasta. Lähettäjäksi paljastui Sly-parini. Kiitos suloisesta yllätyksestä! :)
Ihanat minimuffinssit!
Ja hyvältä näyttää kakkukin, meillä ei kyllä yleensä suklaa säily kaapissa, ”joku” syö ne aina jos jotain sinne jää -tosin poikkeus vahvistaa säännön kun löysin viikonloppuna joululta unohtuneen konvehtirasian kaapin perukoilta, päiväys oli mennyt viime viikolla mutta hyvinhän nuo vielä söi ;P
Itselläni on sellainen tapa, että jos huomaan kaupan hyllyssä suklaalevyjä tarjouksessa niin niitä tulee yleensä kannettua kotiin.. Ja kas kummaa, kohta niitä on iso pino, kun en kuitenkaan koko ajan ole niistä leipomassa. Ja suuhun asti sellaisenaan suklaata päätyy aika harvoin, onneksi. :)
Hurmaavat nuo pienet muffinit. Vois melkein syödä :)
Pienet piristeet ja varsinkin itse tehdyt ovat suuri ilo saajalleen.
Kakku vaikuttaa tosi maukkaalta. – Ja ’muffinsseistahan’ voisi oikeasti leipoa
syötäviä kopioita :D
Nuohan minimuffinssit näyttää entistä paremmalle tuossa kakun vieressä :). Mie teen paholaisen kakun ihan erilaisella ohjeella. Paholaisen kakusta olen tykännyt sen takia, kun on helppo ja nopea tehdä.
Sly-parini, kyselit aiemmin mahdollisia vinkkejä pakettien sisältöön. Kaiken maailman leivontahärpäkkeitä olisi mukava saada, mutta ne myös ovat aika kalliita ja/tai hankalasti saatavilla, joten en todellakaan oleta sinun niitä paketteihin laittavan. Olen jo pitkän aikaa miettinyt että pitäisi kuvailla omistamiani leivontavälineitä tänne blogiin, läheistenkin olisi helppo tällöin nähdä että mitä minulla jo on.. Luulisitko kuvauksesta olevan apua pakettien suunnittelussa? :)
Vinkkejä otetaan mielellään vastaan ;). Mutta meidän paikkakunnalta on hirveän hankalaa saada mitään ja jos jotain löytää, niin hinnat on taivaissa, mutta todellakin vinkkejä/toiveita, mitä olisi kiva löytää paketeista. Kattaukseen tms liittyviä yms. Kesäkuun paketti on jo suunniteltu, mutta sekin vielä saattaa muuttua.
Kannatetaan, leivontavälinelistaa nimittäin :D
Paholaisen kakku :P ja kivat nuo pikkumuffarit, niin somat!
Paholaisen kakku on niin hyvää! Paholaisenpiirakka myös! Söpöjä muffineja :D
Söpösiä nuo virkatut pikku muffinit. =) Pitäisiköhän apinoida idea ja tehdä pari pikkulahjaa jemmaan…
kuulostaapa hyvältä ja noi virkatut muffinssit on söpöjä :)