Kävin eilen hakemassa marketista laatikollisen mansikoita. Suurimman osan 5 kilosta paloittelin pakkaseen, mutta kulhollisen säästin ihan vain maisteltavaksi ja leipomuksiin, eli esimerkiksi näitä mansikkapiirakoita varten. Piirakoiden ohjeen sain tämän kuun sly-paketista ja pitihän niitä nyt kokeilla kun Digestivet ja ruokosokerikin minulle postitettiin.
Uunituoreen piirakan kaveriksi olisi sopinut paremmin kuin hyvin vaniljajäätelö. (On ehkä pakko lähteä kohta käymään lähikaupassa, tuoreet mansikat oikein huutavat jäätelöä kylkeensä.. Vai onko se vaan mun pääkoppa, joka niin huutaa?) Kuoritaikina kaipaa mielestäni vähän sokeria, mutta muuten piirakat ovat hyvänmakuisia ja ihanan kesäisiä.
Tein piirakoita vain puolikkaan annoksen, mutta alla oleva ohje on ihan koko määrään.
AINEKSET
n. 20 kpl
4 dl vehnäjauhoja
1 dl keksin muruja (esim. Digestivejä)
150 g normaalisuolaista voita (tai leivontamargariinia, jota itse käytin)
1 kananmuna
½ dl kylmää vettä
Täyte
1 l (500 g) tuoreita mansikoita
1 dl ruokosokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
Yhdistä vehnäjauhot ja murennetut keksit. Leikkaa jääkaappikylmä rasva pieniksi kuutioiksi ja nypi sormin jauhojen joukkoon. Sekoita vesi ja kananmuna keskenään ja lisää taikinaan, sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella. Muotoile taikina kiekoksi ja kääri kelmuun, anna seistä jääkaapissa noin tunti.
Leikkaa mansikat vähintään neljään osaan mansikoiden koosta riippuen ja sekoita palat ruokosokerin, vehnäjauhojen ja kanelin joukkoon.
Jaa taikina kahteen osaan ja kaulitse jauhotetulla alustalla ohueksi. Ota muotilla (käytin ø noin 10 senttistä muottia) taikinasta pyöreitä paloja ja laita leivinpaperoiduille pelleille. Lusikoi täytettä taikinapyörylöiden keskelle (vältä mansikoista irronnutta nestettä), sulje piirakat ja painele reunat haarukalla umpeen. Pistele haarukalla piirakoihin höyryaukot.
Paista piirakoita 200 asteessa noin 20-25 minuuttia ja anna niiden jäähtyä paiston jälkeen ritilän päällä. Piirakat kovettuvat jäähtyessään.
Voi, miten herkullisen näköisiä tuli!
Täyttövaiheessa eivät näyttäneet kovin herkullisilta, saati näteiltä…. :D
Hih, no jos mä kokeilisin tehdä, niin saattais taikina mennä kokonaan kierrätykseen tai ei uskalla ollenkaan esitellä ;)
Suloisia pieniä piirakoita. Hauskan oloinen resepti.