Tervehdys täältä yllättävien teknisten ongelmien keskeltä! Muutaman vuoden vanha läppärini päätti sanoa sopimuksensa irti tiistaina.. Avomieheni yritti sankarillisesti pelastaa koneen, tietenkin tuloksetta, ja totesi lopulta että tulee luultavasti halvemmaksi ostaa kokonaan uusi kuin korjauttaa vanhaa.
Uutta odotellessa kaivelin eilen kaapin perukoilta ensimmäisen (noin 8 vuotta vanhan) kannettavani, joka toimii edelleen, todella hitaasti ja äänekkäästi vain.. Nyt siis vihdoin pääsin esittelemään valmistujaiskekkereideni viimeisen leipomuksen, elikäs prinsessakakun.
Tätä kyseistä kakkua varten tein neljän munan sokerikakkupohjan, jonka paistoin ø 22 cm:n vuoassa. Kostutukseen käytin vanilliinisokerilla makeutettua maitoa. Kakun välissä on vadelmahilloa ja kaksinkertainen annos diplomaattikreemiä. (Ohje yksinkertaiseen annokseen löytyy täältä.)
Täyttöä varten kakkupohja leikataan kolmeen osaan siten, että päällimmäinen kerros on noin 1 cm:n paksuinen ja loppuosa leikataan tasaisesti kahteen osaan.
Ensimmäiseen väliin laitetaan sekä vadelmahilloa että diplomaattikreemiä tasaiset kerrokset, ehkä noin pari desiä kumpaakin. Toinen väli täytetään siten, että hillokerroksen päälle tehdään diplomaattikreemistä keko. Kreemiä ei kannata levittää reunoille asti, vain keskelle. Kun kakkupohjan päällimmäinen kerros nostetaan ja painellaan kevyesti kreemikeon päälle, saadaan kakusta prinsessakakkumaisen pyöreä.
Väleistä mahdollisesti tursuavat täytteet voi levittää veitsellä kakun reunoille. Koko komeus kuorrutetaan ohuella kerroksella diplomaattikreemiä, ainakin itselläni kun sitä jäi jonkun verran yli.
Perinteisestihän prinsessakakkuja nähdään joko vaaleanpunaisella tai -vihreällä marsipaanilla kuorrutettuina, mutta minä käytin sitä mitä sattui olemaan, eli tällä kertaa luumun väristä ja kuningatarmarjojen makuista Odensen marsipaania. (Tämän kokoisen kakun kuorruttamiseen kannattaa varata marsipaania tai sokerimassaa 300 g.) Koristeeksi väkersin muutaman sokerimassaneilikan ja ennen kuin laitoin kukat, niin siivilöin pinnalle vielä hieman tomusokeria.