Pähkinäpikkuleivät (laktoositon)

Pitkästä aikaa päivitystä tämänkin blogin puolelle!

Ex-avomieheni juhlisti viime viikonloppuna valmistumistaan rakennustekniikan insinööriksi ja avustin häntä juhlavalmisteluissa. Pöytään päätyi päivänsankarin toiveiden mukaisesti monen sorttista makeaa ja suolaista, mutta esittelen leipomuksista vain pari, sillä loput ovat jo ennestään tuttuja perusjuttuja.

Ensimmäisenä julkisuuteen pääsevät nämä helpot pikkuleivät. Eksä toivoi pähkinäisiä pikkuleipiä ja niitä hän myös sai.

AINEKSET
noin 40 kpl

200 g laktoositonta voita tai leivontamargariinia
130 g fariinisokeria
180 g sokeria
2 kananmunaa
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
360 g vehnäjauhoja
140 g kaurahiutaleita
150-200 g pähkinöitä rouhittuna (käytin sekoitusta, jossa on mantelia, hassel-, cashew-, saksan- sekä pekaanipähkinää)

Sulata rasva. Sekoita joukkoon fariinisokeri, sokeri ja kananmunat. Yhdistä loput aineet keskenään ja sekoita rasva-sokeri-kananmunaseoksen joukkoon. Pyörittele massasta pieniä palloja leivinpaperoiduille pelleille ja litistä niitä hieman. Jätä leviämisvaraa. Paista pikkuleipiä 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s