..Eli kotikutoinen Twix. Olen törmännyt näihin herkkupaloihin internetin ihmeellisessä maailmassa ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta vasta nyt päätin niitä kokeilla ystäväni innoittamana. Ohjeita ”miljonäärin murokekseihin” löytyy pilvin pimein, mutta itse en noudattanut yhtä ainoaa reseptiä vaan katselin sillä silmällä useampaa brittiläistä sivustoa.
Mikäli siis Twix-patukat ovat mieleen, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan niiden tekemistä kotikeittiössä alla olevaan tyyliin. Näillä jos ei makean nälkä lähde, niin ei sitten millään!
AINEKSET
Pohja
120 g voita
170 g vehnäjauhoja
60 g fariinisokeria
Karamellitäyte
120 g voita
1 tlk (à 397 g) makeutettua kondensoitua maitoa
2 rkl tummaa tai vaaleaa siirappia
60 g fariinisokeria
Kuorrutus
200 g maitosuklaata
pienenpieni nokare voita
Kastele ja rypistä leivinpaperi ja vuoraa sillä noin 20 x 20 cm:n kokoinen vuoka (kostea paperi asettuu helpommin vuokaan).
Paloittele huoneenlämpöinen voi kulhoon ja sekoita jauhojen sekä fariinisokerin kanssa käsin tasaiseksi taikinaksi. Taputtele taikina vuokaan ja pistele haarukalla. Laita pohja jääkaappiin siksi aikaa kun kuumennat uunin 175 asteeseen ja paista pohjaa sitten noin 20 minuuttia.
Jäähdytä pohjaa hieman ja tee karamellitäyte; mittaa ainekset kattilaan ja keitä koko ajan hämmennellen noin 8-10 minuuttia, kunnes seos sakenee ja alkaa irrota kattilan reunoilta. Kaada karamelli pohjan päälle ja anna jähmettyä kylmässä noin puoli tuntia-tunti (itse vein vuoan parvekkeelle pariin pakkasasteeseen).
Viimeistele suklaakuorrutuksella, eli sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa sykäyksittäin) ja sekoita joukkoon nokare voita. Levitä kuorrutus karamellin päälle ja anna olla kylmässä, kunnes suklaa jähmettyy. Leikkaa paloiksi ja nauti! Säilytä herkkupalat jääkaapissa. Tai pakasta ne ehkäistäksesi liian nopeaa katoamista parempiin suihin. ;)
Tätä on pakko kokeilla!
Ehdottomasti kannattaa. :) Joko olet kokeillut?
En oo vielä ennättänyt, koska hieman yrittänyt tsempata ihteä herkkujen suhteen (huonolla menestyksellä tosin), mutta perjantaina on oma syntymäpäivä tai teen keskiviikolle, pikkuveljen synttäreille :)
Huh, nyt olen tekemässä :D. Mitähän tulee XD
hih, ensimmäinen virhe tapahtui. unohdin pistellä haarukalla..
Tällaisia niistä sitten tuli:
http://heidinhullutuksia.blogspot.fi/2015/04/millionaires-shortbread.html
Hyvältä näyttää! :)
Kiitos :)
Jääkaapissa on nyt tuplasatsi viilenemässä. Hieman oli pakko testata ja laitoin pieneen osaan suolapähkinöitä. Pitää odottaa, että suklaa jähmettyy. Täällä jo lapset odottaa, että pääsevät maistamaan. :p Iltakahvit on pakko keittää ja herkutella.
Onpa kiva että tätä reseptiä on innostuttu kokeilemaan! Maistuiko? :)
Kyllä maistui! :p
Ihania! Voiko tuota konsensoitua maitoa korvata millään? Esim kermalla tai muulla?
Reseptejä googletellessani törmäsin lähinnä kondensoitu maito -versioihin, mutta muistan nähneeni myös että väliin on keitetty ihan normaali kinuski kermasta ja fariinisokerista (tai miten sen tykkääkään tehdä). En tiedä miten toimii käytännössä, mutta kokeilla toki kannattaa – tuskin on pahaa niinkään. Jos päätät testata, niin tulehan kertomaan kokemuksesi tänne! :)
Montako palaa tästä ohjeesta tulee? Kuinka paljon ennen tarjoilua nämä voi valmistaa eli kuinka kauan nämä säilyvät? Rippijuhliin näitä mietin jos voisi tehdä jo useampi päivä etukäteen kun viime hetkillä niin paljon muutakin tehtävää.
Tuon kokoisia mitä itse leikkasin niin 12, mutta tämä on tosi makeaa ja rippijuhlissa kun on muutakin tarjottavaa, niin pienempikin pala per nenä varmasti riittää – eli ainakin 24 palaa tulisi täten yhdestä vuoallisesta. Palat säilyvät pakastimessa, eli voit tehdä halutessasi jo useitakin viikkoja etukäteen. Sitten vaan ottaa huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. :)
Pakko testata näitä neidin 3v synttäreille <3
Mutta paljonko olis dl-mittoina kun vaaka sano sopimuksensa irti ja tähän hätään en siihen uutta patteria saa??
170 g vehnäjauhoja on n. 2,62 dl ja 60 g fariinisokeria n. 0,86 dl. http://unkulunkulu.net/leivontalaskuri/