Suklaajäätelö

Heidin innoittamana pyöräytin tätä äärettömän helppoa suklaajätskiä juhannusaaton ja samalla 24. syntymäpäiväni jälkiruoaksi. Jäätelöön voisi käyttää mitä tahansa oman maun mukaista suklaata, ja minä tein siitä tällä kertaa kolmen suklaan version kun jostain kumman syystä kaapista löytyy taas vaikka minkälaista lajia.

Huom! Vain kovemman luokan sokerihiirille, on nimittäin todella makiaa! ;)

Kiitokset ohjeesta kuuluvat blogille Dr. Sugar.

AINEKSET

6 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa
300 g suklaata, eli tässä tapauksessa 100 g sekä tummaa, maito- että valkosuklaata

Vaahdota kerma ja sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita kondensoitu maito sulan suklaan joukkoon. Yhdistä suklaaseos ja kermavaahto varovasti käännellen ja kaada massa pakastuksen kestävään astiaan. Pakasta jäätelöä noin 8 tuntia tai mielellään yön yli.

◊  ◊  ◊

Ihanaa keskikesän juhlaa kaikille!

Mainokset

Pikajäätelö

Perjantai-aamuna ihmettelin kun kurkkuni oli todella kipeä. Kipu ei hellittänyt koko päivänä ja kun illalla tiirailin peilin edessä nieluuni, niin huomasin sen punoittavan. Lauantaina kipu jatkui pahempana, joten katsoin parhaakseni marssia päivystykseen. Vastaanotolla tehty nieluviljely vahvisti epäilykseni kuumeettomasta angiinasta ja nyt tässä syödään sitten 10 päivän antibioottikuuria. En oikein käsitä mistä angiina näin yhtäkkiä päätti iskeä, kun ei ole lainkaan tuntunut siltä että kipeäksi olisin tulossa. No, joka tapauksessa, tästä päästään asiaan..

Eilen kaupassa käydessäni muistin sly-paketin reseptipankkiin talletetun pikajäätelön ohjeen ja nappasin hetken mielijohteesta puolen litran kuohukermapurnukan kärryihin tarkoituksenani tehdä kylmää herkkua kurkkukipua lievittämään. Penisilliinikin tietysti auttaa, mutta eikös kurkkukipuun aina suositella jäätelöä. ;)

AINEKSET

400 g pakastemarjoja oman maun mukaan (käytin vadelmia ja mustikoita)
1¾ dl tomusokeria
5 dl kuohukermaa

Laita marjat ihan pieneksi hetkeksi mikroon sulatusteholla. Kaada marjat ja mittaa tomusokeri sekä kerma yleiskoneen kulhoon ja sekoita, kunnes kerma on vaahtoutunutta. Syödään heti tai laitetaan pakastimeen jähmettymään, kuten itse tein.

Mansikka-mustikkagelato

Teimme koulussa jokin aika sitten esitelmiä elintarviketiedon tunnilla. Erään ryhmän aiheena olivat juustot sekä jäätelöt ja olennaisena osana heidän esitelmäänsä kuului ko. herkkujen maistelua. Maisteltavaksi saatiin mm. heidän itsensä tekemää mustikkaista gelatoa (italialaista jäätelön kaltaista herkkua), joka oli varmastikin monen mielestä esitelmän yksi maukkaimmista tarjottavista. Eipä tainnut kovin moni olla kysymättä reseptiä itselleen..

AINEKSET

5 dl jäisiä/kohmeisia marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan
2 rs (á 250 g) mascarponejuustoa
1 dl tomusokeria

Survo ainekset sekaisin sauvasekoittimella (tehosekoitinkin varmaan ajaa saman asian) ja laita pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi ennen nauttimista.

Luokkalaiseni sanoivat gelaton olleen pakastimessa puolisen tuntia, mutta omani ei ollut kokonaan kiinteää vielä tunninkaan jälkeen. Pakastusaika riippunee hyvin paljon käytettävän astian muodosta ja koosta. Herkku on parhaimmillaan yhden pakastuksen jälkeen, uudestaan pakastettaessa rakenne muuttuu rakeiseksi.

Omenapiirakkajäätelö

Jos haluaisit tehdä jäätelöä itse, muttet omista konetta, kokeilepa tätä Pirkan ohjetta. Itse tein sen tällä kertaa vähän mukaillen, ja korvasin sulatejuuston vaniljatuorejuustolla. (Sulatejuustoversio on mielestäni ihan yhtä hyvää.)

AINEKSET

3 (n. 600 g) omenaa
2 rkl vettä
1 dl fariinisokeria
3 rkl sitruunan mehua
3 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1½ dl sokeria
100 g vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai Vanilja rahkavalmiste)
6-8 digestivekeksiä

Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi. Keitä vesitilkassa fariinisokerin kanssa noin 25 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät. Mausta sitruunan mehulla. Soseuta ja jäähdytä.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Erottele kananmunista valkuaiset ja vatkaa sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja tuorejuusto sekaisin. Sekoita vaahdot varovasti keskenään isossa kulhossa. Murenna keksit muutaman sentin paloiksi ja kääntele vaahdon joukkoon.

Kaada vaahto pakastamista kestävään matalaan kakkuvuokaan. Nostele omenasosenokareita vaahdon pinnalle ja sekoita varovasti vaahdon joukkoon, jotta jäätelöön jäisi omenajuovia. Peitä kakkuvuoka foliolla ja pakasta ainakin seuraavaan päivään. Ota jäätelö sulamaan noin tunti ennen tarjoilua.