Tomaatti-mozzarella focaccia

Halusin viikko sitten leipoa iltapalaksi vähän jotain erilaista ja päätin kokeilla focaccia-leipää jonkinasteisista ennakkoluuloistani huolimatta. Pienen googlettelun jälkeen löysin Wicked sweet kitchenin ”herkullisen italialaisen focaccian” ohjeen – bloggaaja lupasi ettei lopputulokseen tarvitsisi pettyä, eikä toden totta tarvinnutkaan.

En tehnyt leipää täysin reseptin mukaan vaan laitoin höysteeksi kirsikkatomaatteja ja mozzarellaa. Niin hyvää ettei melkein sanotuksi saa!

AINEKSET
yksi iso vuoallinen

3½ dl vettä
n. 8 dl vehnäjauhoja
1 ps kuivahiivaa
1½ tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Päälle
½ dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
½ rkl kuivattua basilikaa
hieman pippurisekoitusta

kirsikkatomaatteja
½ pkt (à 125 g) mozzarellaa

(sormi)suolaa ja oliiviöljyä

Lämmitä vesi 45-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva muutamaan desiin vehnäjauhoja. Sekoita veteen suola, oliiviöljy ja hunaja. Vispaa joukkoon hiiva-jauhoseos. Alusta jauhoja vähitellen taikinaan ja vaivaa (käsin) kymmenisen minuuttia. Älä tee liian kovaa taikinaa, vaan se saa jäädä hieman tahmeaksi. Anna taikinan nousta liinan alla puoli tuntia.

Kastele ja rypistä leivinpaperi ja vuoraa sillä noin 20 x 30 cm:n kokoinen vuoka (kostea paperi asettuu helpommin vuokaan). Voitele paperi kauttaaltaan öljyllä. Kumoa kohonnut taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi levyksi jauhotetuin käsin. Anna kohota liinan alla toiset puoli tuntia.

Kuumenna uuni 250 asteeseen. Sekoita ½ desiin oliiviöljyä hienonnettu valkosipulinkynsi, sitruunamehua, basilikaa ja pippurisekoitusta. Puolita kirsikkatomaatit ja kuutioi mozzarella.

Tee kohonneeseen leipään pieniä kuoppia sormella ja voitele sitten koko leipä oliiviöljyseoksella. Painele kirsikkatomaatin puolikkaita kuoppiin ja mozzarellan paloja sinne tänne. Ripottele päälle suolaa (itse käytin ihan tavallista ruokasuolaa).

Paista focacciaa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia ja voitele leipä heti uunista ottamisen jälkeen oliiviöljyllä. Anna jäähtyä hieman ja leikkaa paloiksi. Focaccia on parhaimmillaan saman päivän aikana nautittuna.

Helpot patongit kolmella tapaa

Näitä helppoja patonkeja on tullut leivottua aika monesti kuluneen vuoden aikana ja useimmiten poikakaverini pyynnöstä. Tekemieni patonkien ulkonäössä ei ole paljoa kehumista, mutta maku korvannee kaikki kauneusvirheet.

AINEKSET
neljä patonkia

Esitaikina
4 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
1 ps kuivahiivaa
4 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja

Taikina
1 rkl sokeria/hunajaa/siirappia
2 tl suolaa
noin 6 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä
– Jos haluat tehdä tavallisten sijaan valkosipulisia, lisää taikinaan 2-4 valkosipulinkynttä murskattuna
– Jos haluat tehdä pestoisia, varaa täytteeksi 4 rkl punaista tai vihreää pestokastiketta

Yhdistä esitaikinan kuivahiiva ja jauhot. Sekoita seos vispilällä veteen ja jätä taikina huoneenlämpöön vähintään puoleksi tunniksi, kunnes se kuplii. (Taikinan voi jättää tekeytymään myös pidemmäksi aikaa, vaikka yön yli, siirrä kulho tällöin kelmulla peitettynä jääkaappiin.)

Lisää esitaikinaan sokeri, suola ja öljy sekä halutessasi valkosipulimurska. Alusta taikinaan vähitellen jauhoja ja vaivaa kimmoisaksi. Jaa taikina sitten neljään osaan ja pyörittele palat tangoiksi leivinpaperoidulle pellille. Pestopatongit: kaulaa palat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi, levitä jokaiselle noin 1 rkl pestoa (ei reunoille asti), rullaa ja nosta pellille. Anna patonkien kohota peitettynä kaksinkertaisiksi ja tee viillot pintaan.

Paista patonkeja 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Paprikainen tonnikalapiirakka

Tämä on toisinto yhdestä männävuosina blogissa esiintyneestä tonnikalapiirakasta, jota äitini teki paprikalla höystäen viimeksi kun vierailin kotikonnuilla. Piirakka maistui äidin tekemänä huomattavasti paremmalta kuin omani muistan maistuneen, joten kokeilin nyt uudemman kerran – sitä paprikaa lisäämällä ja pikkiriikkisen muuttamalla muutenkin. Hyvää tuli!

AINEKSET
8-10 annosta

Pohja
125 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kylmää vettä

Täyte
2 dl maitoa
200 g maustamatonta sulatejuustoa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ paprika
2 tlk tonnikalapaloja öljyssä
1 kananmuna
1 tl pippurisekoitusta

Paloittele margariini kulhoon. Lisää vehnäjauhot ja nypi murumaiseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (ø 26-28 cm) pohjalle ja reunoille jauhotetuin käsin. Pistele haarukalla ja laita kylmään.

Kaada maito kattilaan ja lisää sulatejuusto. Keitä hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Mausta pippurisekoituksella. Jäähdytä vesihauteessa ja vispaa joukkoon kananmuna.

Hienonna sipulit ja kuutioi paprika. Kuullota sipulia pienessä määrässä tonnikalan öljyä ja heitä myös paprikakuutiot pannulle. Lisää lopuksi joukkoon valutetut tonnikalat ja valkosipuli. Levitä seos pohjan päälle ja kaada perään maito-juustoseos. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 35 minuuttia.

Lohi-pinaattipiirakka

Kokeilin tätä lohipiirakkaa ensimmäisen kerran viime syksynä ja hiljattain oli aika toisen tulemisen. Rakastan kalaa miltei kaikissa muodoissaan, joten ei ole ihme että piirakassakin se uppoaa, vaikka yleisesti ottaen suhtautumiseni suolaisiin piirakoihin onkin vähän ristiriitainen. Nyt näin kahden kokeilun perusteella olen reseptiin enemmän kuin tyytyväinen ja suosittelen sitä ehdottomasti kokeilemaan, mikäli sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy lämminsavulohen ystäviä. Piirakka on leivottu yhteishyvän ohjetta mukaillen.

AINEKSET
noin 8-10 annosta

Pohja
125 g leivontamargariinia
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kylmää vettä

Täyte
noin 300 g lämminsavulohta
100 g tuoretta pinaattia
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
175 g emmental-juustoraastetta
½ tl suolaa

Paloittele margariini kulhoon. Lisää vehnäjauhot ja nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan (ø n. 26-28 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla.

Poista lohesta ruodot ja nahka, paloittele vuokaan. Huuhtele pinaatit ja poista niistä varret sekä paksuimmat lehtiruodit. Höyrytä pinaattia muutama minuutti, purista kuivaksi ja levitä vuokaan. Sekoita kerma, kananmunat, juustoraaste sekä suola ja valuta seos vuokaan. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30-40 minuuttia.

Sämpylät

Innostuin leipomaan eilen ihan-perus-sämpylöitä, mutta sitäkin parempia sellaisia. Vaikka tuoreet sämpylät nyt on aina hyviä, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

AINEKSET
noin 18 kpl

5 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
1 ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl hunajaa
½ dl öljyä
2 dl ruisjauhoja
2 dl kokojyväsämpyläjauhoja
n. 7-8 dl vehnäjauhoja (lisäsin jauhoja ihan summanmutikassa)

Sekoita veden joukkoon suola, hunaja ja öljy. Sekoita kuivahiiva muutamaan desiin jauhoja ja sitten nesteen joukkoon. Lisää jauhoja ja alusta pehmeä hyväsitkoinen taikina. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Paloittele kohonnut taikina noin 80 g paloiksi ja pyörittele ne sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperoiduille pelleille ja litistä niitä hieman. Kohota leivinliinan alla. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin 12-15 minuuttia.

♦  ♦  ♦

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! :)

Tomaattinen kinkkupiirakka

Allekirjoittanut on ehkä viimein oppinut tekemään omasta mielestäänkin onnistuneita suolaisia piirakoita, eli sellaista siis.

AINEKSET
24-26 cm:n vuokaan

Pohja
½ dl perunahiutaleita
2 dl hiivaleipäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
75 g voita
½ dl kylmää vettä

Täyte
300 g kinkkukuutioita
2 tomaattia
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
1 tl pippurisekoitusta

Yhdistä pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä rasva ja nypi murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, laita jääkaappiin siksi aikaa kun kuumennat uunin 200 asteeseen. Pistele pohja haarukalla ja paista 8 minuuttia. Levitä kinkkukuutiot ja viipaloidut tomaatit pohjan päälle. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa noin 25 minuuttia uunin keskitasolla.

Tomaatti-mozzarellapiirakka

Hengissä ollaan! Ei ole tullut leivottua viime aikoina, tai jos on, niin ei mitään kirjoittelun arvoista. Kaiken lisäksi kun työkseen leipoo niin eipä sitä välttämättä vapaa-ajalla hirveästi enää innosta, etenkään kun ei ole ketään kuka leipomuksia olisi kanssani syömässä. Mutta nyt olen täällä taas, ainakin näin hetkellisesti. :)

Minun oli tehnyt jo pidemmän aikaa mieli tomaatti-mozzarellapiirakkaa ja eilen päätin sellaista kokeilla – siitäkin huolimatta että olen suolaisten piirakoiden kanssa vähän peukalo keskellä kämmentä enkä oikein koskaan ole saanut aikaiseksi täydellistä yksilöä. Tomaatti-mozzarellapiirakoiden ohjeita on olemassa ainakin tuhat ja yksi, mutta omaani en tehnyt minkään tietyn reseptin mukaisesti vaan otin mallia vähän sieltä ja täältä. Piirakasta tuli ihan suht’ onnistunut omalla mittapuullani ja voi jopa olla että teen sitä toistamiseenkin jos sille päälle satun.

AINEKSET
24-26 cm:n vuokaan

Pohja
½ dl perunahiutaleita
2 dl hiivaleipäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
75 g leivontamargariinia
½ dl kylmää vettä

Täyte
2 tomaattia
250 g mozzarellaa
5 tl vihreää pestoa
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl juustoraastetta
1 tl pippurisekoitusta

Yhdistä pohjataikinan kuivat aineet keskenään. Lisää pehmeä rasva ja nypi murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, laita jääkaappiin siksi aikaa kun kuumennat uunin 200 asteeseen. Pistele pohja haarukalla ja paista 8 minuuttia.

Viipaloi tomaatit sekä mozzarellapalat ja asettele ne limittäin vuokaan. Tiputtele pesto niiden päälle. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa noin 25 minuuttia uunin alatasolla.

Lohisolttikset

Luvassa valmistujaiskahvittelujeni tarjottava nro 3, eli lohisolttikset.

Tein solttikset ohjeen mukaisesti itse tehtyyn voitaikinaan ja kuten arvata saattaa niin voitaikina oli huomattavasti haastavampaa valmistaa kotona kaulinta käyttäen, kuin koulussa kaulauskoneella. Täytynee siis vielä joskus kokeilla uudemman kerran, josko saisin paremmat voikerrokset aikaiseksi. Taikinaa vääntäessäni kävi myös mielessä, että sekoitettava voitaikina kävisi näihin yhtä hyvin, mutta olisi helpompi tehdä. Ja jos oikein laiskottaisi, niin markettien pakastealtaatkin on toki keksitty. ;)

AINEKSET
n. 40 kpl

Perustaikina
5 dl vettä
15 g suolaa
25 g sokeria
50 g hiivaa
100 g kananmunia
15 g voita
950 g vehnäjauhoja

Kaulintaan
300 g voita

Täyte
400 g pippurituorejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g kylmäsavulohta
50 g emmental-juustoraastetta
½ tl sitruunapippuria
1 tl tilliä

Pinnalle
emmental-juustoraastetta

Ota voi huoneenlämpöön. Sekoita kylmään veteen perustaikinan muut aineet.

– Kauli taikinasta n. 30 cm x 30 cm levy ja asettele voi ohuen ohuina siivuina lomittain vinoneliöksi sen keskelle (vaihe 1).
– Taita taikinan kulmat voin päälle ja painele hyvin kiinni (vaihe 2).
– Kauli taikina 10-12 mm:n vahvuiseksi matoksi ja taittele 1 x 3 (vaihe 3). Taittoja tehdessä ylimääräisiä jauhoja kannattaa harjata taikinan päältä pois.
– Kauli taikina jälleen 10-12 mm:n vahvuiseksi ja taittele nyt 1 x 4 (vaihe 4). Anna taikinan levätä kylmässä 15 minuuttia.
– Kauli levännyt taikina taas 10-12 mm:in ja taittele 1 x 3, eli samoin kuin vaiheessa 3. Anna taikinan levätä kylmässä 1 tunti.

Valmista täyte sekoittamalla pieneksi pilkottu kylmäsavulohi ja täytteen muut aineet tuorejuustojen joukkoon tasaiseksi täytteeksi.

Kauli levännyt taikina 2½ mm:n vahvuiseksi matoksi ja leikkaa matto 25 cm:n levyisiksi nauhoiksi. Levitä täyte nauhoille tasaiseksi kerrokseksi ja rullaa tiiviisti. Leikkaa rullat paloiksi (n. 40 kpl) ja aseta palat pellille ”häntä” alle vedettynä. Painele solttikset alas, anna kohota, voitele kananmunalla ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Paista 200-210 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Tuulihatut

Tuulihatut eivät ole lainkaan niin haastellisia kuin huhutaan. Kun noudatat ohjetta, annat tuulihattupohjien paistua ja paisua rauhassa, etkä availe uunin luukkua kesken kaiken, niin kokemuksieni mukaan et voi olla onnistumatta.

Tuulihatut kannattaa täyttää vasta tarjoilupäivänä.

TUULIHATTUPOHJAT
n. 50 kpl

325 g vettä
100 g voita
200 g vehnäjauhoja
200 g kananmunaa

Keitä vesi ja voi kiehuvaksi kattilassa, sammuta levy. Lisää joukkoon vehnäjauhot (kaikki kerrallaan) ja kypsennä massaa koko ajan sekoittaen, kunnes se irtoaa kattilan reunoilta. Valmis massa on yhtenäistä ja kiiltävää.

Siirrä massa yleiskoneen kulhoon jäähtymään huoneenlämpöön, jäähtymistä voi nopeuttaa kylmässä vesihauteessa. Kun massa on kädenlämpöistä, lisää joukkoon kananmunat yksitellen koko ajan voimakkaasti sekoittaen (yleiskoneessa lapavatkaimella), kunnes massa on tasaista. Sähkövatkainta voi käyttää myös, mikäli ei omista yleiskonetta.

Laita massaa kahteen pursotuspussiin, joista toisessa on noin 10 mm:n tähtitylla ja toisessa noin 5 mm:n pyöreä tylla. Pursota leivinpaperoiduille pelleille tähtityllalla kuvanmukaisia muotoja. Vasemmanpuoleiset ruusukkeet ovat perinteisen muotoisia pohjia, tässä tapauksessa suolaisia varten, ja oikeanpuoleiset ovat makeisiin tuulihattuihin joutsenen vartaloiksi.

Pursota pyöreäpäisellä tyllalla 2:n muotoisia joutsenen kauloja. Vaakaviiva saa olla mieluummin liian pitkä kuin pätkä, sillä kokoaminen on helpompaa kun kaulaa riittää kunnolla tuulihatun ja täytteen väliin.

Paista tuulihattupohjia 200 asteessa noin 20 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua ensimmäiseen 15-20 minuuttiin, jotteivat pohjat lässähdä. Valmiit pohjat ovat sisältä vielä hieman kostean näköisiä ja pinnaltaan aavistuksen ruskettuneita. Joutsenen kauloille riittää paistoajaksi noin 12 minuuttia, joten ne on paistettava erikseen.

SUOLAISET TUULIHATUT
n. 30 kpl

tuulihattupohjat
130 g yrttituorejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g maitorahkaa
75 g palvikinkkuleikkelettä
2 rkl sinappikurkkusalaattia
½ tl pippurisekoitusta

Sekoita tuorejuustot ja maitorahka keskenään. Lisää joukkoon pieneksi leikatut leikkeleet, kurkkusalaatti sekä pippurisekoitus ja sekoita tasaiseksi.

Halkaise jäähtyneet tuulihattupohjat kansiksi ja pohjiksi, täytä.

JOUTSENTUULIHATUT
n. 20 kpl

tuulihattupohjat
2 dl vispikermaa
125 g maitorahkaa
150 g tuoreita mansikoita
2 rkl vaniljakreemijauhetta
tomusokeria koristeluun

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka. Lisää pieniksi leikatut mansikat ja makeuta vaniljakreemijauheella.

Halkaise jäähtyneet tuulihattupohjat kansiksi ja pohjiksi. Leikkaa kannet vielä kahteen osaan, joista muodostuvat joutsenen siivet. Pidä kaulaa paikoillaan pohjan päällä ja pursota täytettä kaulaa tukemaan. Aseta siivet paikoilleen ja koristele joutsenet tomusokerilla.

Perunarieskat

Tuore perunarieska on taivaallisen hyvää ja uskallan väittää että tällä ohjeella saa aikaiseksi yhdet parhaimmista. Kannattaa kokeilla. :)

AINEKSET
kaksi isohkoa rieskaa

3¼ dl jääkylmää vettä
1 tl suolaa
1 ps (80 g) Mummon Mielihyvä Perunahiutaleita
1¼ dl vehnäjauhoja
1¼ dl hiivaleipäjauhoja

Sekoita vesi, suola ja perunahiutaleet tasaiseksi massaksi. Lisää jauhot nopeasti sekoittaen. Paloittele taikina haluamasi kokoisiksi paloiksi ja riivaa ne pyöreiksi. Kauli palat jauhotetulla pöydällä ohuiksi ja pistele haarukalla. Nosta rieskat pelleille ja paista 250-300 asteessa noin 10 minuuttia, tai kunnes niissä on ruskeita pilkkuja.

♦ ♦ ♦

Vilautanpa tässä samalla, että millaisia kakunkoristeita askartelin siskoni avomiehen valmistujaisjuhliin. Minua pyydettiin tekemään mansikoita ja niiden lisäksi otin vielä muoteilla lehtiä ja pieniä kukkasia. (Kakut muutoin ovat päivänsankarin äidin tekemiä.)

200