Koulunkäyntiä

◊ ◊ ◊

26.5.2013

Enää kolme koulupäivää jäljellä, jos niitä sellaisiksi voi edes kutsua; maanantaina siivotaan työsali, tiistaina käydään pienellä opintoretkellä ja keskiviikkona juhlitaan. Erittäin vähiin käy ennen kuin loppuu! Nyt siis viimeistä kertaa luvassa parin viime viikon aikaansaannokset..

On tullut tehtyä lusikkaleipiä, lyypekkiläisiä (manteli-valkuaismassasta tehtyjä täytettyjä pikkuleipiä), hyydykekakkuja, suklaamuffineja, pullaa, vol-au-ventteja (voitaikinaleivonnaisia makealla tai suolaisella täytteellä), tilaukseen mennyt ristiäiskakku, macaron-leivoksia, hyydytettyjä voileipäkakkuja, brownieta sekä petit fourseja (pikkuruisia makeita suupaloja) ja pieniä bouché-leivoksia.

◊ ◊ ◊

11.5.2013

Parin viikon aikana koulussa on syntynyt joutsenen mallisia tuulihattuja, lihapiirakoita sekä possumunkkeja ja tanskalaisia viinereitä sekä viineripitkoja. Eilen perjantaina tehtiin tietenkin äitienpäiväkakkuja. Meidän luokka oli ainoana paikalla, joten noin 120 kakun valmistaminen myymälään jäi kokonaan meidän harteille. Kullekin arvottiin etukäteen joku tietty kakku ja minulle osui kinuskikreemikakut, joita tein 10 kappaleen sarjan. Keltaiset ja punaiset ruusut muotoilin etukäteen.

◊ ◊ ◊

26.4.2013

Antoisa ja opettavainen yrittäjyysjakso on nyt taakse jäänyttä elämää ja tavallinen arki koulunkäynnin suhteen on palannut.

Viime viikon keskiviikkona meillä alkoi yhden opintoviikon mittainen tuotekehityksen kurssi, jonka aikana kehittelimme ja toteutimme uusia tuotteita. Omalle ryhmälleni valikoitui tehtäväksi suunnitella gluteenittomia tuotteita valmistavalle yritykselle makea ja suolainen leivonnainen, joidenka tuli olla gluteenittomia, maidottomia, soijattomia ja munattomia.

Ensimmäiset versiomme olivat limehyydyke- ja mansikkaleivokset

IMG_20130418_125101IMG_20130418_125311

sekä suolaiset nyytit lohi- ja pinaattitäytteillä. Yrittäjä kävi maistelemassa koevedoksiamme ja esitti parannuksia sekä lisätoiveita. Toiveiden pohjalta kehiteltiin vähän lisää ja pieni epätoivohan siinä iski, koska sallittujen raaka-aineiden lista vain kapeni entisestään. Kauraa, riisiä, mansikkaa ja joitain mausteita ei saanut enää käyttää, joten lopulliset viritelmämme näyttivät tältä:

IMG_20130422_132912IMG_20130422_132809

Limehyydykeleivosten pohjassa korvattiin glut. jauhoseos (sisältää riisijauhoa) ainakin maissijauhoilla ja hyydykkeen kaurakerma kookoskermalla. Suolaiset nyytit muutettiin piirakkamuotoon, glut. jauhoseos korvattiin muilla jauhoilla ja pinaatti- sekä lohitäytteet muutettiin toiveesta polenta-kookoskerma-pohjaisiksi. Omasta mielestämme limehyydykeleivoksista alkuperäinen versio oli huomattavasti paljon parempi kuin kookoskermainen, suolaiset sen sijaan olivat aika samanlaisia mauiltaan – yllättävän hyviä.

Samaan hengenvetoon voin ilokseni ilmoittaa, että nyt on koko leipuri-kondiittori-koulutuksen ajan pientä pelkoa takaraivossa aiheuttaneet työkokeet onnellisesti ohitse! Eilen ja tänään (7,5 h + 7,5 h) painettiin siis tukka putkella hommia näyttökokeiden tiimoilta.

Tehtävälistani näytti tältä:
• ruisleipää 10 kpl, kypsäpaino á 800 g
• pasteijat 20 kpl, kypsäpaino á 60 g (tein kinkkutäytteellä)
• 4-säikeinen pullakranssi 2 kpl, raakapaino á 1 kg
• erityisruokavalioleivonnainen; gluteeniton ja maidoton täytekakku 6 hlölle (tein vadelma-kaurakerma-kakun)
• hedelmäleivokset, ⅓-osa vetopohjasta (eli 21 palaa)
• pursotettavat pikkuleivät, 1 kg kypsää (valitsin kaneliässät)
• suklaaleivokset, ⅓-osa vetopohjasta
• bebeleivokset 15 kpl (tein vadelmakreemitäytteisiä)
• juhla-aiheinen täytekakku 10-12 hlölle (tein prinsessakakun, jonka välissä vadelmahillo ja diplomaattikreemi)
• obladi-laatta juhla-aiheiseen kakkuun
(Minulla oli teemana naisen syntymäpäivät, eli tuotteita piti rakennella sen ympärille siltä osin kuin mahdollista.)

Eilen torstaina tein ruisleivät, kinkkupasteijat, kranssit kylmäleivontana, gluteenittoman kakkupohjan, hedelmä- ja suklaaleivosten pohjauksen sekä bebeleivokset kuorrutusta vaille valmiiksi. Tälle päivälle jäi siis pullakranssien paisto, kaneliässät, obladi-laatta (ja marsipaaniruusut- ja lehdet), bebejen kuorrutus, hedelmä- ja suklaaleivosten koristelu ja kuorrutus sekä täytekakut. Tämä päivä meni niin tiukille kuten odotinkin; työskentelyaikaa meillä oli klo 14:30 asti ja viimeisen spritsauksen suklaaleivoksen päälle tein jotakuinkin 10 minuuttia ennen ajan umpeutumista.

Ruisleipien kypsäpainot vaihtelivat 810-825 gramman välillä, pasteijoiden pääasiassa 60-65 (pari oli 70- ja yksi 45 g) ja kaneliässien kypsäpaino oli 988 g – aika hyvin siis suoriuduin. Luonnollisesti myös aikaansaannoksemme arvosteltiin; tuotteitani kehuttiin tasaisen varmaksi suoritukseksi ja etenkin kakut keräsivät kehuja. Pullakranssit olivat tummapaahtoisuutensa vuoksi oikeastaan ainoat tuotteet, jotka pientä miinusta aiheuttivat. Lopullinen arvosanani oli K3, josta olen aivan äärettömän onnellinen! Olin aivan varma että saisin H2:n, sillä en itsekriittisenä ja pessimistisenä ihmisenä pitänyt kaikkia tekeleitäni läheskään täydellisesti onnistuneina. :)

Ja loppuun vielä pieni kuvapläjäys arvostelupöydältä..

IMG_20130426_150748 IMG_20130426_150753 IMG_20130426_150817 IMG_20130426_124510 IMG_20130426_133755

◊ ◊ ◊

7.4.2013

Alkaa olla yrittäjyysjakso pikkuhiljaa lopuillaan ja kiirettä on pitänyt, kuten hiljaisuudesta voi päätellä. Kuviakaan ei siis ole tullut räpsittyä oikeastaan lainkaan, mutta nyt näytän millaiset pesäpalloaiheiset koristeet väkersin marsipaanista tällä viikolla. Maila on pituudeltaan reilut 15 cm, koristeet tulevat nimittäin levykakun päälle. Siis maila, pallo ja räpylä (jonka anatomia ei ihan meinannut allekirjoittaneelle aueta):

Koristeiden tilaaja oli ollut näkemäänsä erittäin tyytyväinen, joten ilmeisesti räpyläkin on tunnistettavissa. :)

◊ ◊ ◊

23.2.2013

Ensimmäinen viikko yrittäjyyttä takana. Eilinen perjantai oli hyvin vilkas tilausten osalta; täytekakkuja tehtiin 7 kpl ja lisäksi oli tilauksia pikkusuolaisista, kahvileivistä ja voileipäkakuista. Myymälään tehtiin pullaa (5 litran taikinallinen), patonkia, perunarieskaa, pasteijoita ja solttiksia – eipä tainnut kovin montaa tuotetta olla hyllyssä kun kahden jälkeen työpäivää alettiin päättämään. Toivottavasti meno jatkuu samanlaisena jatkossakin. :)

20022202-22202

Kuvissa: keskiviikkoinen tilaus-vadelmalevykakku ja perjantainen mansikka-suklaatäytekakku entiselle hoitolapselleni. Toiveissa oli Salama McQueen -aiheinen kakku, joten sitä koristamaan lähti sokerimassalle maalaamani auto ja onnitteluteksti punaisesta massasta.

Ensi viikko levähdetäänkin sitten hiihtolomaillessa ja uurastus jatkuu taas 4.3.

◊ ◊ ◊

16.2.2013

Pari viikkoa hujahti taas ja vaikka mitä on työsalissa tullut tehtyä sinä aikana; pullia (laskiaispullat, korvapuustit ja pusut), shakkiruutupikkuleipiä, suklaajuustokakkuja, kinkkupasteijoita, juustocroissantteja, suklaaleivoksia sekä ruokaleipää ja suklaamuffineja mixeistä. Eilen perjantaina tein yksikseni pari tilauskakkua; hedelmä-kermakakun ja Lukaksen 5-vuotissynttäreille valkosuklaa-vadelmakakun (koristeita ei tällä kertaa toivottu).

Tämä olikin viimeinen normaali kouluviikko taas vähään aikaan ja syystä siihen voit lukea enemmän täältä.

◊ ◊ ◊

2.2.2013

Eipä ole taas hetkeen kerennyt tännekään päivitellä, ollut koulun kanssa aika kiirus eikä helpotusta ole luvassa tulevinakaan viikkoina.

Kuluneen kolmen viikon aikana on tullut tehtyä muikku- ja mustikkakukkoja (perinneleivontapäivänä), luomukorvapuusteja (luomuleivontapäivänä), voipullia, koristeleipiä (tein alla näkyvän leipäkorin), wienerpitkoja ja wienereitä, Bouché-leivoksia sekä runebergintorttuja. Lisäksi on tullut harjoiteltua marsipaaniruusujen sekä -neilikoiden tekemistä, suklaalla spritsaamista ja pullakranssien muotoilua.

◊ ◊ ◊

11.1.2013

Ensimmäinen loman jälkeinen kouluviikko meni hujahtaen. Kaikki viikon kolme työsalipäivää omistettiin sokeritöille. Odotin sokeritöiden tekemistä alkuun aika innoissani, mutta kun h-hetki koitti niin ei se ihan niin kivaa ollutkaan..

Isomaltoosia väänneltiin ja käänneltiin puuvilla- sekä vinyylikäsineet käsissä, mutta silti kädet joutuivat koville kuumuuden ja massan jämäkkyyden vuoksi. (Kädet hiertymillä ja rakoilla.) Pää löi aikas tyhjää, eikä mulla oikein ollut missään vaiheessa selvää säveltä siitä mitä tekisin. Työhön piti vielä käyttää eri tekniikoita, joten ei ihan voinut mennä sieltäkään mistä aita on matalin, vaikka todentotta mieli olisi tehnyt. Minulla on tyypillisesti hyyyyvin pitkä pinna, mutta tähän hommaan jopa minun hermonikaan eivät meinanneet riittää.

Loppupeleissä olen työhöni kuitenkin todella tyytyväinen. En edelleenkään erityisemmin pidä sokeritöiden teosta, mutta tulipahan kokeiltua. :)

IMG_20130111_130526 IMG_20130111_130224

Työn pohja on valettu, kukat on tehty muoteilla, sudenkorennon siivet vedin massasta ja torson pyöritin, korennon alla olevan pallon puhalsin, spiraalit pyöritin kynän ympärille ja puu on ihan vaan muotoiltu pehmeästä massasta.

◊ ◊ ◊

22.12.2012

Tällä viikolla vietettiin neljä päivää työsalissa, mutta oma tuotesaldoni jäi siltikin hyvin pieneksi: Tiistaina leivoin ryhmäni kanssa joulupullaa. Keskiviikkona urakoitiin pipareita ja koristeltiin piparkakkutalojen osat, lisäksi paloiteltiin ja pyöriteltiin punssipallomassaa. Torstaina kasattiin piparkakkutalot, jatkettiin punssipallourakkaa ja aloitettiin työsalin joulusiivous. Perjantaina aamukahdeksalta paikalle raahautui 13:sta opiskelijasta kahdeksan ahkeraa ja siivousurakka saatiin päätökseen noin 1½ tunnissa.

Piparkakkumökit

Nyt on siis kauan odotetun joululoman paikka ja kouluun palataan taas 7. tammikuuta. :)

◊ ◊ ◊

15.12.2012

Tällä viikolla:

Keskiviikkona tehtiin käpykakkuja sekä sacher- ja sokerikakkupohjia. Torstaina tein vadelma-kermakakun ja sacherkakun, jotka olivat tilauksia. Lisäksi tehtiin ryhmäläisten kanssa käpykakkuja ja viimeisteltiin tilaus-sacherin mukana lähtenyt ristiäis-vauvakoriste. Perjantaita olin odottanut kovasti, päästiin nimittäin tekemään erilaisia joulukarkkeja. Oman ryhmäni kanssa tein mustaherukka- ja metsämansikkalikööreillä maustettuja suklaatryffeleitä sekä ananasmarmeladeja (joista oli tarkoitus tehdä kuulia, mutta näyttivätkin paremmilta ihan vaan puolipalloina).

vaavi IMG_20121213_105930

◊ ◊ ◊

5.12.2012

Koulussa tänään:

Tuoreen ylioppilaan juhliin tehtiin kaksi voileipäkakkua, kasvis- ja kinkkuversiot.

KasvisvoikkariKinkkuvoikkari

Lisäksi päästiin ensimmäistä kertaa koulutuksen aikana hyydykekakkujen pariin. Alla näkyviin omiin tuotoksiini olen oikein tyytyväinen, vähän kun etukäteen pelkäsin että mitenköhän suklaakoristeet meikäläiseltä luonnistuu. Ei se loppujen lopuksi niin vaikeaa ollutkaan, tosi varovainen vaan sai olla että kiehkurat sai ehjinä kakun päälle. Kummassakin kakussa on sisällä yllätyksenä ”valkosuklaasydän” ja näkyvissä oleva hyydyke on mangonmakuista. Pinnalla on ohut kerros mangososeella värjättyä ja maustettua kylmähyytelöä. Lisäksi pyöreässä kakussa halusin jättää levykakkupohjan piiloon leikkaamalla sen kakkukehää pienemmäksi.

IMG_20121205_133845IMG_20121205_133926

◊ ◊ ◊

30.11.2012

Huh hah hei, kylläpä on taas kaksi viikkoa mennyt sellaista haipakkaa että oksat pois!

21. päivä tehtiin erilaisia jouluisia kahvikakkuja; taateli- ja kentuckyn kakkua sekä englantilaista hedelmäkakkua.

22. päivä tehtiin ylioppilaita, pähkinäpikkuleipiä (joiden täytteenä on aivan ihanaa hasselpähkinätryffeliä) ja talonpojanleipiä.

Pähkinäpikkuleivät

23. päivä tehtiin voitaikinoita ja lohisolttiksia (pikkusuolaisia kierteitä/rullia lohitäytteellä).

Tämän viikon keskiviikko oli kaikinpuolin hieman epäonninen päivä, mutta saatiin kuitenkin jonkinnäköisiä joulutorttuja, napoleoninleivoksia ja kanapeita aikaiseksi (joista siis ainoastaan joulutortut olivat kuvauskelpoisia).

Joulutortut

Torstaina leivottiin joululimppua ja imellettyä perunalimppua ja tehtiin pienen pojan kastejuhlaan vaaleansinisiä bebejä. Lisäksi tein itsekseni gluteenittoman piparitaikinan seuraavaa päivää varten. Tänään viimeistelin bebet spritsaamalla niiden pintaan valkosuklaalla J-kirjaimet, leivoin tattaripiparit loppuun ja pyöräytinpä vielä gluteenittomia kinkkupiirakoitakin.

PerunalimppuBebetTattaripiparitKinkkupiirakat

◊ ◊ ◊

18.11.2012

Ensimmäinen kouluviikko työssäoppimisen jälkeen meni yhdessä hujauksessa! Oli kerrassaan ihanaa päästä taas ”omiensa” pariin. :)

Työsalissa oltiin keskiviikko ja torstai. Kuvasaldo jäi hyvin pieneksi, mutta keskiviikkona tein oman ryhmäni kanssa ranskalaista ja saksalaista voitaikinaa, lisäksi aloittelimme marsipaanikoristetta. Torstaina leivottiin sitten voitaikinoista punssileivoksia, omenalehtiä sekä omenaleivoksia ja viimeisteltiin marsipaanikoriste.. Joka oli siis Darth Vader. (Saatiin malliksi legoukko-avaimenperä.) Yksityiskohdat jätettiin minimiin ja siltikin meinasi olla liian vaikea tehdä. Jospa sen kuitenkin esikuvakseen tunnistaa ja toivottavasti synttärisankari on sen kakkunsa päälle hyväksynyt.

◊ ◊ ◊

10.11.2012

Jihuu! Nyt on viimeinen tutkinnon osa suoritettu ja näillä näkymin myös viimeinen työssäoppimisjakso takana päin. Keskiviikkona annoin näytön erikoistuotteiden valmistuksesta pientuotannossa, eli tein 3 kolmen marsipaanihahmon sarjaa (2 etukäteen kotona ja kolmannet hahmot itse näytössä). Hahmojen muotoilu sujui yllättävän leppoisissa merkeissä ja näytöstä sain arvosanaksi K3:n. Olen saanut neljästä tutkinnon osasta kiitettävän ja yhdestä hyvän, täytynee siis olla itseensä tyytyväinen!

Tällä hetkellä opinnoista on suoritettuna 30,5 ov, joten ei olisi enää kuin vähän vajaa puolet jäljellä. Jaksaa, jaksaa! :)

◊ ◊ ◊

26.10.2012

Työssäoppimispaikalla tehtyä tältä päivältä; Angry Birds -kakku ja perinteinen hedelmäinen.

◊ ◊ ◊

12.10.2012

Työssäoppimista kolme viikkoa takana ja ihan hyvillä mielin olen. Työtehtävät ovat olleet viime aikoina huomattavasti mielekkäämpiä kuin ensimmäisellä viikolla ja etenkin kuluvalla viikolla työpari on alkanut antamaan minulle enemmän vastuuta. Kyllä tämä tästä!

Viime viikon alkupuolella pääsin jälleen väkertämään marsipaanilaattaa kakkuun, tällä kertaa hahmona Pikku Myy. Samaan tapaan tehty kuin Hello Kittykin.

Tänään perjantaina sain tehdä ihan itse alusta loppuun vadelmaleivoksia vetopohjasta, paloja tuli kaikkinensa 100 kappaletta. Työpari kehui kädenjälkeäni oikein siistiksi, mutta itse näin vielä jonkin verran parantamisen varaa. :)

◊ ◊ ◊

27.9.2012

Nyt on työssäoppimisjakson eka viikko melkein pulkassa. Tämänhetkiset ajatukset ovat, että ei ole ihan niin kiva paikka kuin haluaisin olevan, mutta onneksi 6 viikkoa ei ole tuhottoman pitkä aika. Ja voihan mieleni toki vielä muuttuakin, kunhan nyt kunnolla pääsisi hommista jyvälle ja oppisi talon tavoille.

Eilen sain vastuulleni homman, jota en osannut lainkaan odottaa aiempien työtehtävien perusteella. Sain nimittäin tehdä Hello Kitty -laatan tilauskakkuun.

Valkoiset osat on sokerimassaa, muutoin marsipaania. Palaset on leikelty vaaleanpunaiselle laatalle ja reunat viimeistelty suklaaspritsauksin. (Mallikuva apuna.)

◊ ◊ ◊

22.9.2012

Nyt tuleekin kunnon kuvapläjäys kun ei ole tullut päivitettyä opiskelukuulumia edellisviikoltakaan..

Viime viikon kolme työsalipäivää koostuivat marsipaanikakuista, erityisruokavalioista ja tilauskakusta. Maanantaina väkersin prinsessa- ja banaanikakut. Torstaina tehtiin pelkästään erityisruokavaliotuotteita (leivoin kinkkupiirakkaa sekä suussa sulavia sitruunamuffinsseja) ja perjantaina tein vadelma-kermakakun 50-vuotiaalle.

Tämän viikon maanantaina tein omena-kermaleivoksia ja lisää prinsessakakkuja. Keskiviikkona tehtiin korvapuusteja, täytepitkoja sekä bostonkakkuja ja eilen perjantaina ruislimppuja sekä raskitettuja rouheleipiä ja -patonkeja.

Eilinen työsalipäivä oli hieman poikkeuksellinen, sillä ruotsin opettajamme tuli ottamaan meiltä näyttöjä. Jokainen kävi yksitellen opettajan juttusilla ja hänen kanssaan käytiin läpi ruotsinkielistä ammattisanastoa sekä asiakaspalvelutilanne. Näyttö arvioitiin asteikolla 1-3, joten ihan mistään turhasta jutusta ei ollut kyse.

Ja miten näyttö meni omalta osaltani..? Noh, tuntui että pää tyhjeni ruotsin kurssilla opituista sanoista ja fraaseista sillä samalla hetkellä kun istahdin opettajan kanssa kasvotusten. Loppujen lopuksi näyttö meni kuitenkin kivasti ja sain arvosanaksi H2:n. Enkä muuten ihan minkä tahansa kakkosen, vaan vahvan sellaisen, sanoi opettaja. :)

Ylihuomenna lähdetäänkin sitten taas työssäoppimaan kuudeksi viikoksi ja näillä näkymin kyseessä olisi ainakin omalla kohdallani vihoviimeinen kerta. Tämän harjoittelun jälkeen olen nimittäin suorittanut kaikki viisi tutkinnon osaa ja ensi keväänä luvassa olisi vain yrittäjyysjakso mikäli luokaltamme löytyy tarpeeksi innokkaita.

Seuraavat seitsemän viikkoa (viikko 42 menee syyslomaillessa muilla mailla) tulevat olemaan siis aika hiljaisia tällä sivulla, palailen asiaan viimeistään sitten kun viimeinen tutkinnon osa on suoritettu. :)

◊ ◊ ◊

9.9.2012

Tällä viikolla työsalipäivät meni vanhaa kerratessa. Maanantaina tehtiin erilaisia kierreviinereitä sekä Tanskalaisia viinereitä. Perjantaina vuorossa oli croissantit ja perunarieskat.

◊ ◊ ◊

31.8.2012

Toinen loman jälkeinen kouluviikko takana, kylläpä onkin väsynyt olo! Tällä viikolla vietettiin kolme pitkää päivää työsalissa ja tuntemukset jaloissa on sen mukaiset. Metallikärkiset Jalakset, joita joudumme työsalipäivinä käyttämään ovat nimittäin kaikkea muuta kuin keveät ja mukavat..

Maanantaina pursoteltiin pikkuleipiä, joiden väliin laitettiin vadelmahilloa, ja marsipaanin parissakin puuhailtiin. Eilen torstaina leivottiin kookoskahvikakkuja ja porkkanakakkuja. Tänään häärättiin suklaan parissa leivosten ja kakkujen merkeissä. Leivokset tummaa vetopohjaa aprikoosihillolla ja suklaakreemillä, päällä valkosuklaata spritsattuna. Suklaakakkujen täytteenä vadelmahillo + suklaakreemi ja koristeena spritsaukset sekä suklaakukkanen ja ruusut jotka tein maanantaina.

◊ ◊ ◊

26.8.2012

No niin, nyt on aika taas alkaa päivittelemään opiskelukuulumisia! Kesäloma jatkuikin odottamattomasti viikon pidempään kouluttajan sairasloman vuoksi, joten arkisen aherruksen ääreen palattiin vasta tämän viikon tiistaina.

Keskiviikkona oli ensimmäinen työsalipäivä näin loman jälkeen ja ryhmälleni napsahti aika kiva urakka, nimittäin karjalanpiirakat. Riisipuuroa keiteltiin 3 litrasta, joten ihan vain ”muutama” piirakka tuli rypytettyä uudella tekniikalla. Torstai vietettiin myös työsalissa ja hommanamme oli erilaiset murotaikinaleivonnaiset; aleksanterit, bebet ja marjamurot. Allujen kuorruttaminen ja koristelu aiheutti pientä paniikkia, mutta loppujen lopuksi onnistuinkin siinä aika hyvin. Bebeistä sen sijaan tuli ihan hirveän näköisiä, koska pomada ei tarttunut kostuneen kreemin pintaan.

◊ ◊ ◊

5.7.2012

Eipä ole tullut kirjoiteltua harjoittelukuulumisia sitten lainkaan, joten parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan..

Harjoittelu on mennyt niin nopeasti ettei oikein uskoisikaan. Hurjan mukavaa on ollut ja leipomaan on päässyt niin paljon kuin sielu vaan sietää. Kyseessä on siis pieni yhden naisen yritys, leipomo/leipomo-myymälä, jossa leivotaan päivittäin tuoretta pullaa, leipää ja paljon muuta. Työssäoppimispaikkana todella hyvä ja opettavainen, joten uskotte varmaan etten ole sekuntiakaan katunut päätöstäni tehdä harjoittelu ko. paikassa.

Tänään annoin näytöt jälleen kahdesta tutkinnon osasta, tällä kertaa elintarvikkeiden myymälätoiminnoista ja elintarvikkeiden valmistuksesta. Jälkimmäiseen kuului itselläni sekaleivän, kahvikakkujen ja pullapitkojen valmistaminen. Sain kummastakin näytöstä juurikin sen arvosanan mitä olin odottanutkin saavani, eli myymälätoiminnoista H2:n ja elintarvikkeiden valmistuksesta K3:n. Oikein tyytyväinen olen molempiin!

Huomenna vielä menen töihin ja sitten alkaisikin ansaittu kesäloma, i-ha-naa! Kouluun palataan elokuun 14. päivä, eli mukavasti reilun kuukauden tässä saisi olla tekemättä yhtään mitään.. Ensi viikolla olisi luvassa pari erikoisempaa kivaa juttua, mutta muuten ei ole vielä mitään tarkkoja lomasuunnitelmia. Saa siis nähdä mitä sitä tässä oikein keksiikään. :)

◊ ◊ ◊

25.5.2012

Nyt on pieni kesälomafiilis päällä, johtunee siitä että tänään oli viimeinen koulupäivä taas vähään aikaan. Ensi maanantaina alkaa nimittäin toinen työssäoppimisjakso. :)

Tällä kertaa menen firmaan, jossa pääsen leipomaan ihan olan takaa. Etenkin ensi viikko tulee olemaan varmasti hyvin työntäyteinen, kun on ylppäreiden ym. juhlien aika. Perhosia vatsan pohjassa, mutta innolla odotan mitä tuleman pitää! Meillä on pari teoriapäivää jakson aikana koululla, mutta muuten seuraavat kuusi viikkoa menevät työn parissa. Kesälomalle pääsen joko 6.- tai 9.7. riippuen siitä olenko juhannusaaton töissä vai en.

Tällä viikolla oltiin tiistaina työsalissa, muttei suinkaan leipomassa, vaan siivoamassa. Noh, kyllä siinä sivussa pyöriteltiin myös aika monta punssipalloa, mutta suurin osa päivästä meni ihan vaan paikkojen puunaamiseen ja järjestelyyn.

◊ ◊ ◊

15.5.2012

Eilen tein oman ryhmäni kanssa croissantteja ja toscakakkuja. Tänään vuorossa olivat hedelmäleivokset; vetopohjan välissä ananas-greippihilloa ja sitruuna-aromilla maustettua kreemiä. Päällä hilloa ja koristeena persikkaa sekä kirsikoita ja viimeistelynä kiille. Hedelmäleivosten lisäksi tehtiin pursotettavina pikkuleipinä kaneliruusukkeita.

◊ ◊ ◊

11.5.2012

Tällä viikolla oltiin kolmena päivänä työsalissa ja nyt tuntuu siltä että viikonloppu on todella paikallaan.. Kaikkina päivinä oli muutamia poissaolijoita, joten hommia kertyi muiden niskaan sitäkin enemmän. Kiirettä on pitänyt ja on vain voinut haaveilla siitä, että pääsisi lähtemään kotiin kellonaikaan, joka lukujärjestykseen on merkitty.

Maanantaina paistoin oman ryhmäni kanssa vuokaleipiä voileipäkakkuja varten ja vuokaleipätaikinan lopusta solmuleipiä. Lisäksi tehtiin porkkanasämpylöitä. Tiistaina teimme kinkkupasteijoita sekä pursotettavina pikkuleipinä kaneliässiä.

Tänään perjantaina meillä oli työkoe, jonka aiheena äitienpäivän hedelmäkermakakut. Työkoe tarkoitti sitä, että jokainen teki kolmen kakun sarjan opettajan tekemän mallikakun mukaisesti, siis kolme samanlaista kakkua per nenä. Oma päiväni ei mennyt ihan putkeen:

Ensinnäkin myöhästyin koulusta 15 minuuttia, koska bussiin oli halunnut muutama muukin tänään (matkustajia oli nenä kiinni tuulilasissa) joten se paineli vain pysäkin ohi. Kouluun päästyäni pääsin luonnollisestikin aloittamaan hommat muita jäljessä ja viimeisenä myöskin lopetin, enkä edes kerennyt ruokatauolle missään välissä. Kermakakkujen reunoja en saanut sileiksi vaikka kuinka yritin eikä hedelmien asettelukaan luonnistunut. Opettajan mielestä minä(kin) onnistuin oikein hyvin siihen nähden, ettei olla koulussa vielä tehty pahemmin täytekakkuja. Itse en vaan ollut kakkuihin lainkaan tyytyväinen. Lisäksi jokaisen piti kuorruttaa ja koristella voileipäkakkuja, mutta ei niistä sen enempää, sen verran kammottavia omani olivat..

Että sellainen viikko, onneksi saa huilia pari päivää. :)

◊ ◊ ◊

4.5.2012

Kakkupäivä! Tein suklaakreemikakun sekä suklaakakun, molemmissa täytteinä suklaakreemiä ja aprikoosihilloa (marsipaanikoristeet eivät ole minun tekemiäni). Yhteistyössä ryhmäni kanssa tein lisäksi kaksi isompaa tilauskakkua; pelkistetty suklaakreemikakku lähti palikoineen sekä tossuineen kaksosille ja vadelmahillo-suklaamoussetäytteinen kermakakku Pepin kastejuhlaan.

◊ ◊ ◊

27.4.2012

Eilen torstaina leivoin ryhmäni kanssa suklaa-appelsiinikahvikakkuja sekä ambrosiakakkuja. Tänään paisteltiin pieni satsi hillomunkkeja ja värkkäiltiin marsipaanikoristeita tilauskakkuihin.

Kaksosten ristiäiskakkuun syntyivät nimipalikat (muotoilin palikoita) ja laatoilla olevat tossut (tein vaaleanpunaiset versiot). Erään pienen prinsessan ensimmäisen juhlan kakun koristeeksi toivottiin jotain hempeää, ja yhteistyössä teimme sitten torkkupeiton alla nukkuvan vaavin (tästä ei valitettavasti ole kuvaa).

◊ ◊ ◊

24.4.2012

Eilen maanantaina tein oman ryhmäni kanssa ruisraskin sekä aurinkotäyte-vaniljakreemi-kierreviinereitä kolmea eri mallia. Tänään pääsimmekin sitten tutustumaan ruislimppujen pyörittelyn lisäksi kylmäleivontaan, kun teimme juustosämpylöitä paistoa vaille valmiiksi.

Viinerit eivät olleet ulkonäöllisesti kovinkaan onnistuneita, mutta maultaan tuhat kertaa parempia kuin kaupasta saatavat (oikea voi tekee ihmeitä). Ja ruisleipä.. Nam. Kauniitakin ne ovat!

◊ ◊ ◊

20.4.2012

Tänään oltiin siis piiitkästä aikaa työsalissa. Itse olin aikaslailla pallo hukassa kun en ole leipomokoneita nähnytkään viimeisten 6½ viikon aikana, mutta eiköhän meno taas ensi viikolla ala luonnistumaan.

Tänään harjoittelin oman ryhmäni kanssa neljällä säikeellä letittämistä ja kaikkein vaikeinta koko hommassa oli saada aikaan tasapaksua lettiä. Eli ei sitten millään onnistunut ainakaan meikäläiseltä.. Käsissämme syntyi kuitenkin edes jonkunnäköisiä pitkoja ja kransseja.

◊ ◊ ◊

18.4.2012

Ohi on, nimittäin ensimmäinen työssäoppimisjakso leipuri-kondiittori-opiskelijana.

Annoin tänään näytöt kahdesta tutkinnon osasta; elintarviketuotannossa toimimisesta sekä elintarvikeprosessin hoidosta ja käynnissäpidosta. Arviointiasteikko on ykkösestä kolmoseen, ja tattadaa, meikätyttö sai molemmista K3:n. Ette arvaakaan kuinka onnellinen ja iloinen olen tällä hetkellä!

Huomenna meillä on koulusta etäpäivä, mutta perjantaina palaamme sorvin ääreen, eli työsaliin leipomaan. Tässä jaksossa meillä ei pahemmin muuta olekaan kuin työsalipäiviä, ja hyvä niin, nehän ne kaikkein parasta ja antoisinta tässä opiskelussa on. :)

◊ ◊ ◊

24.3.2012

Ensimmäistä työssäoppimisjaksoa on nyt kolme viikkoa takana ja pauttiarallaa samanmoinen on vielä edessäpäin. Nopeasti ovat viikot vierineet, vastahan minä siellä jännityksissäni ensimmäistä päivää olin!

Ihan mukavasti on mennyt, nyt alkaa vain kauhea stressi iskemään kun on kaiken maailman tehtäviä mitä pitää jakson aikana tehdä. Näyttöpäiväni on vasta vihoviimeisellä viikolla, mikä on ihan hyvä niin on paremmin aikaa näyttöön palautettavien tehtävien tekoon. Toisaalta olisi kivempaa, jos sen saisi alta pois jo aiemmin, mutta näillä mennään.

Olen koko ajan ajatellut etten halua valmistuttuani mihinkään tehtaaseen töihin ja näiden ensimmäisten viikkojen aikana se on vain vahvistunut. On ollut mielenkiintoista nähdä ja tehdä suklaatehdastyötä, muttei se minun juttuni ole. Kaipaan käsille enemmän tekemistä ja ennenkaikkea sitä että näkisi päivän päätteeksi kättensä jäljen. Seuraavaa työssäoppimisjaksoa odotellessa.. :)

◊ ◊ ◊

24.2.2012

Tällä viikolla pääsin keskiviikkona tekemään oman ryhmäni kanssa 9 kilon taikinasta vehnä-, juusto- ja valkosipulipatonkeja ja pähkinäpikkuleipiä. Tänään, perjantaina, syntyi tiikerikakkuja ja ns. ylimääräisenä hommana 12 kilon taikinasta juustosämpylöitä. Sämpylät menivät myymälässä kuin kuumille kiville. :)

Ensi viikko onkin jo talviloma ja heti sen jälkeen meillä alkaa ensimmäinen työssäoppimisjakso – apua! Kouluun palataan sitten kun kevät on jo pitkällä, eli huhtikuun puolessa välissä. Itseäni ainakin jännittää kovasti mennä työssäoppimaan, sillä aiemmat kokemukseni työssäoppimisista eivät ole olleet niitä kaikkein positiivisimpia. Saas nähdä kuinka meikäläisen käy suklaan ihmeellisessä maailmassa!

◊ ◊ ◊

17.2.2012

Tänään jokainen teki myyntiin kaksi hedelmäkakkua. Kakkujen välissä ananaskreemi ja ananas-greippihillo, päällä samaista hilloa, hedelmät (kiiviä, karambolaa, kirsikoita, rypäleitä, omenaa, päärynää, persikkaa, ananaskirsikoita) ja kiille sekä reunoilla krokanttia. Tässä omat aikaansaannokseni:

◊ ◊ ◊

10.2.2012

Tällä viikolla oltiin taas parina päivänä leipomossa ja konditoriassa. Oman ryhmän kanssa syntyi tiistaina yksi jos toinenkin vadelma-kerma-laskiaispulla (ihanan pumpulinpehmeä sellainen) ja tänään perjantaina mansikka-vaniljakreemitäytteisiä kääretorttuja 4-5 pellillisen verran. (Vetopohjien tekeminen oli juuri niin hermoja raastavaa puuhaa kuin olin ajatellutkin..) Tiistaina pyörittelin pullia onnistuneesti kahdella kädellä ”pyörittelykokeessa”. Kahden käden taktiikka on osattava ennen kuin voi siirtyä käyttämään pyörittelyyn konetta.

Vastuukouluttajaltamme tuli iloisia uutisia; tiistaina toisen pienryhmän tekemät kääretortut olivat saaneet kovasti kehuja Oppipuodin asiakkailta ja luokkamme saikin sen myötä ensimmäisen tilauksen. :)

◊ ◊ ◊

3.2.2012

Oman kolmen hengen ryhmän kanssa tehtyä tähän mennessä: juustosämpylät, kauraleivät, ruusu- ja kukkapullat, perunarieskat, Runebergin tortut, kaurasämpylät ja appelsiini-suklaamuffinit.

Koulun leipomossa ja konditoriassa työskentely on alkanut sujumaan viime aikoina jo ihan hyvin. Alussa sitä tuntui olevan itse kukin peukalo keskellä kämmentä, kun ei oikein osannut tehdä mitään eikä löytänyt mitään. Turhautuminen osaamattomuudesta tuli niin itselle kuin varmasti monelle muullekin. Nyt päivät sujuvat huomattavasti joutuisammin, kun jokaisella alkaa olemaan aikalailla hommat hanskassa. Välillä ne hanskat on toki myös vähän hukassa, mutta se sallittakoon vielä tässä vaiheessa. :)

◊ ◊ ◊

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s