Kummisetäni täytti tällä viikolla vuosia. Hänen vaimonsa soitti minulle viikko sitten ja kertoi järjestävänsä miehelleen pienimuotoiset yllätys-synttärijuhlat. Hän kysyi, voisinko tehdä juhliin voileipäkakun ja ilomielin suostuin. Kakun piti olla mielellään laktoositon, mutta muuten sain vapaat kädet.
Olen tottunut tekemään hyvin perinteisiä voileipäkakkuja, joten halusin tällä kertaa kokeilla jotain uutta. Päädyin jälleen kerran selailemaan Kinuskikissan reseptejä ja se kannatti. Tämä lohikeikauskakku oli sopiva; suhteellisen helppo näin työviikon lomassa toteutettavaksi (koska ei kaipaa kuorrutusta eikä kummoisia koristeita) ja ennenkaikkea erilainen.
Kakkua maisteltiin yhdeksän hengen voimin ja siitä jäi jäljelle vajaa neljäsosa. Eli hyvää oli, eikä pelkästään minun mielestäni. :)
AINEKSET
1 ps (à 520 g) Pirkka ruisvuokaleipää
Täyte
4 liivatelehteä
n. 400 g lämminsavulohta
n. 2 dl tillisilppua
n. 1½ dl ruohosipulisilppua
1 prk (à 2½ dl) Valion vaahtoutuvaa kevytvispiä
2 dl kevytmajoneesia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl sinappikurkkusalaattia
valkopippuria
½ dl sitruunamehua
Kostutus
maitoa
Koristelu
jääsalaattia
tomaattiruusu
lehdet kurkun kuoresta (muotilla)
Vuoraa 1,5 litran vetoinen (tai isompi) pyöreäpohjainen kulho kelmulla. Leikkaa leivistä reunat pois ja leikkaa haluamaasi muotoon veitsellä tai vaikka piparimuoteilla. Itse leikkasin jokaisen viipaleen neljään osaan kolmioiksi. Kasta leivät molemmilta puolilta maitoon. (Huom: Poikkesin Kinuskikissan ohjeesta siten, että laitoin kakun väliinkin yhden leipäkerroksen. Ilman ylimääräistä leipäkerrosta Pirkan ruisvuokaleipä riittää hyvin, mutta kerroksen kanssa leipää kannattaa varata enemmän.) Asettele leivät kulhon pohjalle ja reunoille, jos eivät pysy, niin niitä voi asetella myös täyttövaiheessa.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Puhdista kala ja paloittele pieneksi. Silppua tilli ja ruohosipuli. Vaahdota kevytvispi. Lisää joukkoon majoneesi, tuorejuusto, kurkkusalaatti, lohi, tilli- ja ruohosipulisilppu ja valkopippuri. Kuumenna sitruunamehu mikrossa ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatteet. Lisää täytteeseen hyvin sekoittaen.
Kaada puolet täytteestä kulhoon, asettele kerros kostutettuja leipäviipaleita (ei ihan reunoille asti) ja kaada loput täytteestä. Tasoita pinta ja tasaa kulhon reunoilta täytteen yläpuolelle jääneet leipäviipaleet veitsellä. Asettele kostutettuja leipäviipaleita täytteen peitoksi yhtenäiseksi kerrokseksi. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.
Poista kelmut leipäkerroksen päältä ja asettele jääsalaatin lehtiä reunoille. Laita tarjoilulautanen lehtien päälle, pidä lautasta paikoillaan ja käännä kulho nurinpäin. Nosta kulho ja poista kelmut kakun ympäriltä. Koristele kakku haluamallasi tavalla.
Tervetuloa leivontablogimaailmaan! Ihania leivonnaisia olet leiponut. Tässä kakussa olet saanut todella kauniisti nuo kuviot esille ja kakku on kaunis ilman sen suurempaa koristeluakin!
Kiitos! Kakun täyttövaiheessa mietin, mahtaako kuvio olla liian monimutkainen ja pysyykö se hyvänä, mutta onneksi pysyi. Kiitos vierailusta, sinun blogiisi olenkin tainnut joskus eksyä. Upeita juttuja teet – toivottavasti pystyn itse vielä joskus samaan (myös kuvien osalta)! :)